Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pojan lapset ongella. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pojan lapset ongella. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. elokuuta 2010

Kala-, lampi-, lehmäreissu.

Syönnin jälkeen lähtivät Samuelit kalalle autolla ja minä ja Anton rattailla kävellen, sillä emme halunneet lähteä purolle asti, kun siellä on niin liejusta.
Tässä Anton on vielä päiväunilla.
>>>>Odottakaas pojat minä haen matopurkin kun jäi verannalle, sitten lähdetään.
Huuteli suloseni.
Tässä me kävelimme lammelle, ja vettä tuli taivaantäydeltä. Tuollakin näkyi olevan kaloja.
Tämä on siis Andaredin lampi, siis yksityisen.
Kävelimme Eriksgårdenille asti Antonin kanssa (2Km.) Kilipukki ei halunnut tulla ulos kopistaan, kun satoi, niin jatkoimme matkaa lehmien luokse. sinne tulivat kalastajat hakemaan meitä.
Löysimme tällaisen kiven tienhaarasta, sitä piti kuvata.
Siellä oli myös lehmien luona näitä tappaja- etanoita. Kunhan eivät tulisi meille asti, meillä ei vielä ole niitä. Tästä on pari kilometriä meille.
Saimme autokyydin kotia ja ihailemme tässä Samuleitten kalasaalista.
Tämän kalan sai pienempi Samuleista,isompi tietysti oli auttamassa.
Uskalsipa Samuel pitää sitä kädessäkin.
Tässä sitten koko saalis. Nami nami purolohia.
Pienemmät kalat päästivät vesialtaaseen. Siinä sitten voi pikkuveli harjoitella taas kalastusta.
Iltaseksi Suloseni paistoi meille nämä kalat, kyllä pojillekin maistui.
Iltasadun ja iltarukouksen jälkeen pojat nukahtivat, bumpsit.
Iltarukous:
Rakas Jeesus siunaa meitä
anna meille enkeleitä,
siivilläsi meitä peitä ,
älä meitä koskaan heitä.
aammen.
Kiitämme näistä lapsista Taivaanisää ja kiitos lasten vanhemmille lainasta.
Tässä on meidän tulevaisuutemme, jälkipolvea.
Tällaista tänään!!
Hyvää ja lastenmielistä maannantaita !!!!!!!

sylvi

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Antonin ensimmäinen kalareissu

Samuel halusi että pikkuveljeä opetetaan kalastamaan.
S"Mennään kalastaamaan minä haluan näyttää Antonille miten kalastetaan."
(Purolle ei ollut mikään hyvä polku)
S."Minä kyllä pidän veikkaa kädestä kiinni ja talutan".
No ensin opetan tässä. Katsos nyt Anton, näin pitää heittää onki veteen.
S;"Sinähän osaat jo Anton. ( huuto!) Vaari nyt mennään kaivamaan matoja, ja sitten ongelle."
Sieltä nuorin ja vanhin tulevat ja katsos tyyliä, kädet selän takana.
Madot kaivettu, nyt saappaat(stölvarna) jalkaan ja purolle.
Ei kerennyt kuin heittää ensimmäisen ongen veteen niin nappasi.
Antonia ei noin iso onki kiinostanut, vaan mummin kanssa seisottiin ja ihmeteltiin kun purolohia tuli yhtenään.
Ensimmäinen kala oli isoin. "Haukea en halua" sanoi Samuel.
Kiva katsella kun kalat polskivat ämpärissä.
Niitä tuli 9 kpl purolohia. ja 4 mutua.
Paistoimme purolohet ja Mutut laitoimme vesi altaaseemme..
Pojat olivat tyytyväisiä ja söivät kalaa innolla.
Jätettiin äitille ja isällekin maistiaisia.
Kyllä uni maistui pojille ja varmaan näkivät unessa Pietarin kalasaaliin.

Ihania mummin kalastajia